Sala- ja Ruuhijärven vesioikeudellinen yhteisö (SRVY)

Voit liittyä SRVY:n jäseneksi täyttämällä oheisen liittymislomakkeen ja suostumuslomakkeen. Huomaa, että suostumuslomake tulee olla kaikkien kiinteistön omistajien allekirjoittama. Riittää kuitenkin, että useamman omistajan tapauksessa vain yksi omistaja liittyy varsinaiseksi jäseneksi. Jäsenille lähetetään vuosittain jäsenmaksu, jolla katetaan mm. hankkeen valmisteluun liittyviä kustannuksia. Sääntöjen mukaisesti varsinaisen rakentamishankkeen kustannukset, joita ei saada katettua esim. erilaisilla avustuksilla, jaetaan jäsenten kesken. Aluehallintovirastolla on mahdollisuus arvioida hankkeen hyödyt suhteessa haittoihin ja tarvittaessa velvoittaa hyödynsaajat osallistumaan kustannuksiin hyötyä vastaavalla summalla. Tästä ei kuitenkaan voi olla etukäteen varma ja siksi toivomme kaikkia rantakiinteistöjen omistajia rohkeasti mukaan yhteiseen ponnistukseen ympäristömme ja järviemme virkistyskäytön hyväksi. 

SRVY:n hallitus ja muut toimihenkilöt:

Johanna Takkinen, puheenjohtaja
Reijo Salminen, varapuheenjohtaja 

Merja Brandt, jäsen
Iiris Ulin-Miettinen, jäsen
Petri Honkanen, jäsen
Mikko Ollilainen, varajäsen, sihteeri
Esko Porkka, varajäsen, taloudenhoitaja

Salla Puska, toiminnantarkastaja
Erkki Kääpä, toiminnantarkastaja